attachment-image

Kannanotto: SVL lakkautettava ja poliittinen väkivalta kitkettävä Suomesta

SVL lakkautettava ja poliittinen väkivalta kitkettävä Suomesta
Perussuomalaisten Nuorten kannanotto
Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset Nuoret vaatii Suomen vastarintaliikettä lakkautettavaksi. Aatteellinen väkivalta ei missään muodossaan kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan, ja hiljaisen hymistelyn aika on ohi.

Jokaisen suomalaisen on kunnioitettava Suomen lakeja tai vaihtoehtoisesti muutettava niitä parlamentaarisesti. SVL:n lainvastainen väkivaltainen toiminta on jatkuvaa ja ilmentää piittaamattomuutta kansalaistemme turvallisuudesta. Väkivaltaan turvautuva tai siihen kehottava järjestö on lakkautettava, sen toiminta on hajotettava ja yhtään lupaa julkisiin tempauksiin ei saa enää myöntää. Sananvapaus ei ole vapautta väkivaltaan, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Järjestö vaatii väkivaltakierteen katkaisemista, jotta kansalaisilla ja poliitikoilla olisi turvallinen elinympäristö Suomessa myös tulevaisuudessa – mielipiteistä riippumatta. Perussuomalaiset Nuoret on huolissaan myös vasemmistolaisen ja muun poliittisen väkivallan lisääntymisestä.

Sananvapautta ei ole myöskään se, että äärivasemmisto ja anarkistit sopivat nettisivuilla vapaasti yhteishyökkäyksiin kokoontumisista. Mielipiteen ilmaisua ei tule hyväksyä ritsoja, mailoja tai kiviä käyttämällä. Iskut puoluetoimistolle tai eläinaktivistien bussituhopoltto, jossa ilkivallasta oli tulla viiden ihmisen murhapoltto, eivät ole hyväksyttävää yhteiskunnallista vaikuttamista, toteaa Perussuomalaisten Nuorten pääsihteeri Tony Leppäkoski.

Perussuomalaiset Nuoret esittää seuraavat konkreettiset toimet poliittisen väkivallan kitkemiseksi:

1. Suomen vastarintaliike ja muut poliittiseen väkivaltaan toiminnassaan kannustavat järjestöt lakkautetaan ja niiden toiminta estetään.
2. Suljetaan sivustot, joilla suunnitellaan tai mainostetaan poliittista aktivismia, jossa toteutetaan henkilöihin, yhteisöihin tai rakennuksiin kohdistuvia hyökkäyksiä.
3. Lisätään poliisille määrärahoja poliittisen väkivallan kitkemiseen. Turvataan poliisien laadukas toiminta kadulla ja varmistetaan esitutkintaresurssit.
4. Kovennetaan väkivallasta annettavia tuomioita. Etenkin ehdollisen rangaistuksen sijaan tulee käyttää ehdottomia vankeusrangaistuksia tai yhdyskuntapalvelua.
 

Lisätiedot:

Sebastian Tynkkynen
Puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret
p. 0400 988960

Tony Leppäkoski
Pääsihteeri
Perussuomalaiset Nuoret
p. 040 6532960

Julkaistu 22.9.2016