Nuorten syrjäytyminen on raskasta yksilölle ja yhteiskunnalle

Nuorten syrjäytyminen on monisyinen ongelma, joka näkyy sekä nuoren itsensä elämässä että yhteiskunnallisella tasolla. Syrjäytyneellä nuorella ei välttämättä ole voimia harrastaa tai varsinkaan hakea apua, ja he voivat tuntea itsensä toivottomiksi, väsyneiksi ja yksinäisiksi. Koulupolulta pudonneita ja työelämän ulkopuolelle jääneitä nuoria on Suomessa jo lähes 70 000.

Syrjäytymisen hinta on rahallisesti arviolta noin 20 000 euroa vuodessa yhtä nuorta kohti. Vuositasolla syrjäytyneistä nuorista tulee kuluja 1,4 miljardia euroa. Syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat myös periytyvät yli sukupolvien. Syvälle menevät ongelmat ovat vaikeita korjata yhteiskunnassa, jossa apua haetaan vasta pää kainalossa.

Syrjäytyminen on yleisintä pelkän peruskoulun käyneillä nuorilla. Nuorilla, jotka putoavat koulupolulta jo peruskoulun jälkeen, on erittäin suuri riski jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Koulujen täytyy olla jatkossakin merkittävässä roolissa lapsen ja nuoren kasvamisessa, ja koulunkäynti täytyy tehdä mukavaksi ja mielenkiintoiseksi. Koulu ei saa olla ahdistava paikka, jossa ei ymmärrä mitään. Mikäli nuorella on oppimisvaikeuksia, siihen täytyy reagoida tehokkaasti. Ongelmaa pahentavat jatkuvasti kasvavat ryhmäkoot. Suuressa ryhmässä opettajalla ei ole aikaa ottaa koppia siitä, joka jää jälkeen.

Kukaan ei ota vastuuta syrjäytyneestä nuoresta. Virastot eivät kommunikoi keskenään, jonot ovat pitkiä, ja nuoria juoksutetaan luukulta luukulle. Pahimmillaan avun saamiseen menee vuosia. Tilanne on raastava nuorelle, jolle elämä on jo valmiiksi rankkaa, eikä pahimmassa tapauksessa omaa sosiaalista tukiverkostoa ole olemassa. Nuoren täytyisi ottaa itse vastuu itsestään, kuten muidenkin ihmisten. Mutta entä, jos nuori ei itse kykene nousemaan suosta? Ihan sama, oma vika?

Syrjäytyminen on harvoin oma valinta. Nuori ei tavallisesti päätä, että haluaa jäädä kaiken normaaliksi mielletyn ulkopuolelle sekä pahimmillaan – ja aika usein – masentua. Kukaan ei halua joutua jonottamaan mielenterveyspalveluita lääkepurkki kourassa vuosien ajan. Lääkkeet eivät poista syytä siihen, miksi mielenterveys horjuu. Valtio ei voi luottaa siihen, että lääkkeet ovat aina ratkaisu.

Suomalainen syrjäytynyt nuori ei kaipaa lääkepurkkia, vaan tukea ja ymmärrystä. Syrjäytynyt nuori tarvitsee jonkun, joka nostaa poljetun itsetunnon ja kertoo, että nuoresta voi tulla vaikka avaruuslentäjä, jos hän niin päättää. Jonkun, joka kertoo, mistä voi lähteä liikkeelle ja mihin voi suuntautua. Järjestelmä ei saa antaa kenenkään pudota tyhjän päälle, vaan sen tulee puuttua syrjäytymisen riskitekijöihin tarvittaessa jo neuvolassa.

Palvelut täytyy viedä nuoren luo. Syrjäytyneellä nuorella tulee olla aikuinen, joka nousee suosta hänen kanssaan – se voi olla sosiaalityöntekijä tai muu luotettava henkilö, jolla on tietotaitoa nuorten kanssa toimimisesta. Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-palvelujen kaltaisia toimivia kokeiluita pitäisi ymmärtää kokeilla laajemminkin.

Päättäjien täytyy alkaa ottaa paremmin huomioon nuoret ja heidän hyvinvointinsa. Erityisesti apua kaipaavat nuoret miehet, jotka syrjäytyvät naisia useammin, mutta hakevat siitä huolimatta harvoin apua. Luulisi, että aikana, jolloin puhutaan jatkuvasti inhimillisyydestä, kiinnostusta riittäisi maahanmuuttajien auttamisen lisäksi myös suomalaisten nuorten auttamiseen.

Se on tehtävä, jotta tulevaisuuden Suomi voi hyvin.

Auri Siika-aho

PS-Nuorten hallituksen jäsen