attachment-image

Nuoret miehet mukaan synnytystalkoisiin!

Perussuomalaiset Nuoret haluaa nuoret miehet mukaan synnytystalkoisiin. Talouselämän tekemän uutisen mukaan (6.4.2018) nuorten miesten syrjäytyneisyys ja alhainen syntyvyys menevät tilastollisesti käsi kädessä. Järjestö esittääkin, että nuorten miesten syrjäytyneisyyteen aletaan konkreettisesti puuttua julkilausumien sijaan.

Nuoren syrjäytyminen on tragedia yksilön ja yhteiskunnan kannalta. Miten mies voi löytää kumppanin ja perustaa perheen, jos elämän peruspilarit eivät ole kasassa? Kannustamme nyt kaikkia pohtimaan, kuinka käännämme nuorten miesten syrjäytymisen laskuun ja siten takaamme tuoreille perheille taloudellisen varmuuden hankkia lapsia. Me miehet emme voi synnyttää, mutta isinä osallistumme mielellämme lasten hoitamiseen ja perheidemme elättämiseen. Se on myös vastuumme miehinä”, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Järjestö esittää, että valtiovalta varaa tulevassa kehysriihessä varoja Miesten vuoro -projektiin, jonka avulla erityisesti kunnille ja kolmannelle sektorille taataan riittävästi varallisuutta nuorten miesten auttamiseen ja heidän ongelmiensa ratkomiseen. Painopiste tulee asettaa erityisesti nuorten miesten työllistymiseen ja opintiellä pysymiseen.

Kansakuntamme kohtalo on vaakalaudalla. Suomalaisten syntyvyys on romahtanut ja kannamme nuorina huolta asiasta. Tasa-arvon aikakautena on ihmeellistä, ettei nuorten miesten hyvinvoinnista puhuta. Haluamme, että myös heitä autetaan ja ongelmaan tartutaan. Kun nuoret miehet voivat hyvin, naiset ja yhteiskunta voivat hyvin”, täsmentää Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Auri Siika-aho.

Lisätietoja:

Samuli Voutila

puheenjohtaja, Perussuomalaiset Nuoret ry

0400 988 960

samuli.voutila@ps-nuoret.fi

 

Auri Siika-aho

hallituksen jäsen, Perussuomalaiset Nuoret ry

044 040 1930

aurisiikaaho@gmail.com