attachment-image

G7 on päästämässä hullun koiran irti

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nosti alkuviikosta esiin, että Venäjä voitaisiin palauttaa johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmään. Venäjä erotettiin G8-ryhmästä sen hyökättyä Ukrainaan keväällä 2014. Venäjän presidentti Vladimir Putin taas vieraili tällä viikolla Ranskan presidentti Emmanuel Macronin luona. Vierailun ajankohta tuskin oli sattumaa. Kaiken lisäksi talous- ja energiasiteitä Venäjään tiivistävästä Saksasta on kuulunut ehdotuksia Venäjään kohdistettujen pakotteiden keventämisen puolesta. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että länsimaat ovat hiljalleen hyväksymässä Venäjän voimapolitiikan Itä-Euroopassa.

”Mihinkään myönnytyksiin Venäjän suhteen ei pitäisi mennä ennen kuin Venäjän armeija vetäytyy Krimiltä sekä Itä-Ukrainasta”, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen.

Molotov–Ribbentrop -sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan teosta tuli juuri kuluneeksi 80 vuotta. Perussuomalaisten Nuorten mielestä historia, jossa pienet kansat myydään Saksan taloudellisten etujen vuoksi Venäjän etupiiriin, ei saa enää koskaan toistaa itseään. Nyt, kun Suomi on EU-puheenjohtajamaa, on korkea aika vaikuttaa EU:n sisällä.

”Pallo on nyt EU-puheenjohtajamaa Suomen edustajalla, pääministeri Antti Rinteellä. Onko Suomi Kremlin marionetti, kuten ammoisina YYA-aikoina, vai puolustaako Suomi kansojen oikeutta elää vapaana?”, kysyy Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Antti Eskelinen.

Lisätietoja:

Asseri Kinnunen, puheenjohtaja
0400 988 960
asseri.kinnunen@ps-nuoret.fi

Antti Eskelinen, hallituksen jäsen
antties@gmail.com