attachment-image

Hallituksen maahanmuuttopolitiikka laahaa muun Euroopan perässä

Perussuomalaiset Nuoret pitää Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa tunkkaisena tuulahduksena menneisyydestä. Viime aikoina Euroopassa on noussut valtaan useita vastuuntuntoisia ministereitä, jotka ovat rohkeasti uudistaneet maidensa maahanmuuttolinjauksia. Suomessa sen sijaan on jääty nykyhallituksen johdolla jämähtäneisyyden aikaan. Ollaan sormi suussa ja kädet taskussa samaan aikaan, kun muun Euroopan valtiot menevät kilvan kehityksessä ohi.

On suorastaan noloa, että Suomen hallitus ei millään pysy muun Euroopan maahanmuuttopolitiikan vauhdissa mukana. Sisäministerillemme Kai Mykkäselle ei kelvannut edes sivistysvaltioitten Tanskan ja Itävallan loistava ehdotus käännytysleireistä, vaan hän vetosi asiassa täysin toissijaisiin teknisiin seikkoihin. Eikö Suomi jaakaan enää yhteisiä eurooppalaisia arvoja?ihmettelee Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Perussuomalaiset Nuoret näkee, että epävarmoilla toimillaan hallitus sulkee Suomelta tarpeettomasti ovia kansainvälisten suhteiden osalta. Tanska ja Itävalta pyysivät vastikään Suomea mukaan suunnittelemaan EU:n ulkopuolelle kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden käännytysleiriä. Sisäministeri Kai Mykkänen sanoi välittömästi teknisten tekosyiden saattelemana, ettei Suomi lähde mukaan Tanskan ja Itävallan kelkkaan.

Mykkänen on heikko sisäministeri ja jäljessä eurooppalaisesta kehityksestä. Italian Matteo Salvini (Lega) ja Saksan Horst Seehofer (CSU) ovat esimerkkejä vastuullisista sisäministereistä sekä Euroopan uudesta normaalista. Suomen kansainvälisen maineen kannalta olisi elintärkeää, ettei maatamme edustaisi sisäministeri, joka on mestari keksimään tekosyitä vastuuttomalle maahanmuuttopolitiikalle”, pamauttaa Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Juha Karjalainen.

 

Lisätietoja:

Samuli Voutila

puheenjohtaja, Perussuomalaiset Nuoret ry

0400 988 960

samuli.voutila@ps-nuoret.fi

 

Juha Karjalainen

varapuheenjohtaja, Perussuomalaiset Nuoret ry

044 012 0022

juha.karjalainen@ps-nuoret.fi