Kotibryssät häpäisevät kansanvallan

10.7.2014

EPP, sosialistit ja liberaaliryhmä Alde ovat sopineet rajoittavansa EU-kriittisten valtaa valiokunnissa eurovaalituloksesta välittämättä. EFDD-ryhmä ei saa sille kuuluvaa valiokunnan puheenjohtajuutta ja Perussuomalaisten ECR-ryhmä saa vähemmän puheenjohtajuuksia kuin Alde vaikka on europarlamentissa suurempi ryhmä.

Kokoomusmeppi Sirpa Pietikäinen puolustaa päätöstä Ylelle naurettavin perustein.

– Pietikäisen mukaan hänen kanssaan eri mieltä olevia ei saa laittaa valiokuntien johtoon. EU todistaa yhä uudestaan ja uudestaan olevansa kansanvallan irvikuva, ihmettelee Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Riistetyt puheenjohtajapaikat jaettiin kuin ryöstösaalis kolmen liittoutuneen ryhmän kesken. Operaatio salattiin eurovaaleissa äänestäneiltä kansalaisilta.

– Suomalaisista puolueista demokratiaa ovat olleet häpäisemässä Kokoomuksen, Keskustan, Sosialidemokraattien ja Rkp:n kotibryssät. Missä vastuu, missä oikeus, missä kohtuus, kysyy Elo.

Kansalaisten heikkoa äänestysintoa eurovaaleissa on enää tekopyhää ihmetellä, jos tällainen kähmintä tulee maan tavaksi.