Moniavioisuus osa islamisaatiota

Perussuomalaiset Nuorten mielestä avioliitto on yhden naisen ja yhden miehen välinen instituutio, jota koskeva nykylainsäädäntö vastaa suomalaista arvomaailmaa. Moniavioisuuden salliminen toisi useita käytännön ongelmia, jotka asiaa kannattaneet Vihreät nuoret ja opiskelijat jättävät täysin huomioimatta.

Perussuomalaiset Nuoret näkee ViNO:n kannanoton olevan osa laajempaa eurooppalaista islamisaatiokehitystä, jossa perinteisistä eurooppalaisista arvoista luovutaan ja yhteiskuntaa muutetaan paremmin islamilaisia arvoja vastaavaksi. Ruotsin Vihreät esittivät lukumääräneutraalia avioliittolakia jo kaksi vuotta sitten.

Vihreät ja vasemmistopuolueet kautta Euroopan hyväksyvät perinteisten eurooppalaisten arvojen alasajon. Perussuomalaiset Nuoret on johdonmukaisesti vastustanut islamisaatiokehitystä ja järjestö on mm. ottanut voimakkaasti kantaa minareettien rakentamista vastaan.

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturikin näkee moniavioisuuden olevan mahdollinen tulevaisuudessa sillä hän on todennut, että ”ainakaan vielä se (moniavioisuus) ei ole ajankohtainen”. Näillä perusteilla Perussuomalaiset Nuoret katsoo, että Vihreät ajavat Suomeen moniavioisuutta ja että ei ole pelottelua puhua samassa lauseessa sukupuoli- ja lukumääräneutraalista avioliittolaista.

Miksi Vihreät aikanaan halusivat rekisteröidyn parisuhdelain, jos se ei kelpaakaan? Jos annat Vihreille pikkusormen, ne vievät koko käden.