Suomi EU:ssa – tulos tai ulos!

Perussuomalaiset Nuoret on historiallisesti ensimmäisenä eduskuntapuolueen järjestönä päättänyt virallisesti vaatia Suomen eroa sekä Euroopan unionista että yhteisvaluutta eurosta. Haastamme suomalaiset puolueet ja poliittiset nuorisojärjestöt ottamaan selkeän kannan Euroopan tulevaisuuteen.

Suomen on seurattava rohkeasti Britannian antamaa esimerkkiä. Euroopan unioni on muuttunut oleellisesti siitä, kun suomalaiset päättivät liittyä siihen vuonna 1994. Euroopan unionista ollaan muodostamassa liittovaltiota, jota perustellaan yhteisvaluutan ongelmilla.

–  Sir Winston Churchillin ajatuksia mukaillen Britannian päätös ei ole eurokriisin loppu eikä edes lopun alku, mutta kenties, alun loppu. Saarivaltion käymiä neuvotteluja on seurattava tarkasti. Suomen on estettävä liittovaltiokehitys uusissa jäsenyysneuvotteluissa ja saatava samat ehdot kuin Britannia. Perussopimusta on muutettava. Tulos tai ulos, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Perussuomalaiset Nuoret suhtautuu kuitenkin epäillen suotuisan neuvottelutuloksen saamiseen, sillä EU-johtajat ovat todenneet yhdentymisprosessin olevan peruuttamaton.

–  Euroopan unioni ajaa liittovaltiovimmassaan maanosan konfliktiin, jollaista ei ole nähty sitten toisen maailmansodan. Kreikan rappio on federalisteille murskatappio. Ennustan maiden sisäistä väkivaltaa ja ääriliikkeiden nousua, varoittaa Elo.

Itsenäisyyden puolustamiseksi Perussuomalaisten täytyy voittaa eurovaalit, olla seuraavissa eduskuntavaaleissa Suomen suurin puolue ja johtaa hallitusta.

– Suomi tarvitsee perussuomalaisen pääministerin, joka ajaa itsenäisen kansallisvaltion etua eikä sosialisoi suurpankkien tappioita veronmaksajille, kertoo Elo.

Suomen kohtalonkysymyksessä on annettava kansalle ylin päätösvalta. Neuvoa-antava kansanäänestys EU- ja eurojäsenyydestä on järjestettävä vuoden 2016 loppuun mennessä.

Perussuomalaiset Nuoret tukee kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan kansanäänestystä Euroopan unionin jäsenyydestä.