attachment-image

Terrorismi kitkettävä Euroopasta!

Perussuomalaiset Nuoret tuomitsee Tukholmassa tapahtuneen raukkamaisen iskun ja lähettää suruvalittelunsa uhrien omaisille. Ruotsin pääministerin mukaan kaikki merkit viittaavat terrori-iskuun. Euroopassa on tapahtunut viime aikoina lukuisia terrori-iskuja, joista tällä viikolla kohteena ovat olleet Pietari ja Tukholma.

”Puheiden lisäksi edellytämme päättäjiltä toimenpiteitä, joilla estetään iskut ja taataan suomalaisten turvallisuus. Esimerkiksi suurmoskeijaan liittyvät turvallisuusuhat tulee selvittää perinpohjaisesti. Ylipäänsä taloudelle ja turvallisuudelle haitallinen, sosiaaliturvaperusteinen maahanmuutto täytyy lopettaa”, vaatii Perussuomalaisten Nuorten 1. varapuheenjohtaja Toni Ahva.

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että ulkomaalaisvalvontaa lisätään. Laittomasti maassa oleskelevat ovat turvallisuusriski, koska heidän oleskelustaan tai motiiveistaan ei ole viranomaisilla mitään tietoa. Lisäksi PS-Nuoret esittää, EU:n sisärajoille palautetaan rajatarkastukset maahantulijoiden kontrolloimiseksi.

“Meidän tulee puolustaa länsimaalaisia arvoja ja tapaamme elää. Nyt tarvitaan unelmahötön sijaan tekoja. Rajatarkastukset tulee palauttaa välittömästi ja viranomaisille tulee antaa tarvittavat resurssit ääri-islamin ja terrorismin kitkemiseen. Kansallisvaltion tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan”, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Lisätietoja:

Toni Ahva
1. varapuheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret
0504409647
toni@toniahva.fi

Samuli Voutila
puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret
0400988960 (kertausharjoituksissa, tavoitettavissa 10.4. lähtien)
samuli.voutila@ps-nuoret.fi