Vihervasemmiston pääsaatana

Teksti: Simo Grönroos

Nimi Jussi Halla-aho ei jätä ketään kylmäksi. Vihervasemmistolle Halla-aho on itse pääsaatana, kun taas maahanmuuttokriitikoille hän on kunnioitettu idoli. Halla-ahosta on kirjoitettu lehdissä palstametreittäin, ja hänen ajatuksiaan on ruodittu esimerkiksi vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassa Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Vaikka Jussi Halla-ahosta on kirjoitettu paljon, on mies kohujen takana jäänyt vähälle huomiolle. Populistin henkilökuvassa Halla-aho valottaa yhteiskunnallisten näkemystensä lisäksi myös hieman henkilöhistoriaansa ja yksityiselämäänsä.

Rahvas: Jytkyn jälkeen on median kiinnostus sinua kohtaan vähentynyt toimittajien saatua uusia kohteita, joihin he voivat purkaa perussuomalaisvastaisia patoumiaan. Toimittajat käyttävät nyt osan ennen sinua vastaan suuntaamastaan energiasta kansanedustajien, kuten Teuvo Hakkaraisen ja James Hirvisaaren, lyömiseen, ja otsikoita revitään jopa eduskunta-avustajien ja piirihallituksen varajäsenten kirjoituksista. Harmittaako?

J. H.:

– Henkilökohtaisella tasolla minua ei tietenkään harmita, jos toimittajat purkavat pahaa mieltään välillä johonkuhun muuhun kuin minuun. Sen sijaan yleisellä tasolla masentaa suomalaisen poliittisen journalismin ala-arvoisuus.

– Voidaan havaita, että lehtien pääkirjoitustoimittajat toistelevat vähintään kerran viikossa perussuomalaisten pääsevän julkisuuteen vain muilla kuin poliittisilla teoillaan. Tämä on tietenkin kirjaimellisesti totta, mutta toisaalta tiedotusvälineet ovat itse vastuussa siitä, millaisia asioita ne nostavat otsikoihin. Perussuomalaisten poliittiset puheenvuorot, suulliset ja kirjalliset kysymykset sekä aloitteet vaietaan säännönmukaisesti kuoliaaksi, kun samaan aikaan toimittajat päivystävät yötä päivää erilaisten varavaltuutettujen Facebook-seinillä uusien kohujuttujen toivossa.

Rahvas:

Nousit vuoden 2008 kunnallisvaalien jälkeen valtaisan mediakohun saattelemana yhdeksi valtakunnan tunnetuimmaksi poliittiseksi vaikuttajaksi. Miten introvertti tutkijanörtti on suhtautunut julkisuuden henkilönä olemiseen?

J. H.:

– Se on ollut kahdessa suhteessa vaikeaa. Ensinnäkin, vastoin yleistä harhaluuloa, en pidä tuijoteltavana olemisesta enkä riitelemisestä. Toisaalta akateemisen taustani vuoksi minun on ollut hankala tottua ympäristöön, jossa kaikki teeskentelevät tyhmempää kuin oikeasti ovat. Kaikki, mikä voidaan ymmärtää väärin, ymmärretään väärin. Välillä tuntuu, että toimittajat pitävät taidokasta väärinymmärtämistä suoranaisena ammattihyveenä. Kun toimittajat ovat ymmärtäneet poliitikon sanomiset väärin, he tivaavat tältä kommenttia. Kun poliitikko kommentoi ja yrittää kertoa, mitä hän oikeasti tarkoitti, seuraavan päivän lehdet toitottavat, että ”Poliitikko selitteli!”

Rahvas:

Mitkä ovat olleet julkisuuden hyvät ja huonot puolet?

J. H.:

– Poliitikolle tunnettuus on tietysti tärkeää, koska ilman sitä hänestä tulee entinen poliitikko. Omalla kohdallani julkisuus on ollut pääosin kielteistä, mikä varsinkin alkuaikoina tuntui raskaalta. Lehtien otsikoissa ja palstoilla seikkaili naama punaisena huutava, Halla-aho-niminen psykopaatti, josta en juuri tunnistanut itseäni. Nyttemmin tähän asiaintilaan on jo ehtinyt tottua. Toisaalta saan jatkuvasti palautetta ihmisiltä, jotka ovat synkän ennakkoluuloisina menneet itse tutustumaan kirjoituksiini ja todenneet, että nehän vastaavat pitkälle heidän omia mielipiteitään.

– Poliittisessa mielessä median harrastamasta hysteerisestä kuranheitosta on ollut minulle erityisesti ja perussuomalaisille yleisesti pelkkää hyötyä. Kaikkien sota yhtä vastaan tympäisee suurta osaa ihmisistä ja tekee heidät uteliaiksi. He ymmärtävät, että jos perussuomalaiset olisivat oikeasti sellainen pellepuolue ja minä sellainen pellepoliitikko kuin lehdet antavat ymmärtää, meidän vastustamiseemme ei käytettäisi aivan näin paljon voimavaroja.

Rahvas:

Olet syntynyt 1970-luvun alussa ja ehtinyt elää suomettuneessa YYA-Suomessa. Miten vertaat nykyajan poliittista korrektiutta ja suomettumista?

J. H.:

– Juuri idänpolitiikkaan liittynyt liturgia ja menneisyyden korjaamattomat vääryydet aiheuttivat poliittisen heräämiseni 1980-luvun puolessavälissä. Noihin aikoihin George Orwellin teoksista ”1984” ja ”Eläinten vallankumous” tuli lempilukemistoani. Niitä voi edelleen suositella kaikille, koska niiden opetukset soveltuvat erinomaisesti myös Suomen ja Länsi-Euroopan nykyiseen henkiseen ilmastoon.

– Maahanmuuttokeskustelua kahlitsee laadullisesti samanlainen tabujärjestelmä kuin Neuvostoliiton ja Suomen suhteita koskevaa keskustelua kahlitsi 80-luvun lopulle asti. Ylistetään ja väitettiin hyväksi sellaista, minkä jokainen täysjärkinen näki ja ymmärsi huonoksi ja vahingolliseksi.

– Suurimpana erona näen sen, että YYA-hyssyttely ei koskaan saavuttanut samanlaista totaalisuuden tasoa kuin monikulttuurikorrektius. Neuvostoliittoon kohdistuvaa kritiikkiä saattoi olla vaikea saada julkaistuksi, ja se herätti raivoisia vastareaktioita, mutta kriitikoiden ei tosiasiallisesti tarvinnut pelätä joutuvansa esimerkiksi käräjille Neuvostoliiton loukkaamisesta. Maassamme ehkä vallitsi jonkinlainen hiljainen yhteisymmärrys siitä, että Neuvostoliittoa mielistellään geopoliittisten realiteettien vuoksi, ei siksi, että Neuvostoliitto oikeasti olisi kovin hyvä maa sen paremmin kansalaisilleen kuin naapureilleenkaan.

Rahvas:

Nuori Jussi Halla-aho tuskin kuvitteli päätyvänsä politiikkaan ja kansanedustajaksi. Miksi nuori Jussi halusi tulla isona?

J. H.:

– Elämäni on aina ollut siinä mielessä haahuilua ja ajelehtimista, että mikään ala tai ammatti ei ole tuntunut kohtalon määräämältä. Päätyminen ensin tarjoilijaksi, sitten kielitieteilijäksi ja lopulta poliitikoksi on tapahtunut suunnittelematta ja lähinnä siksi, että olen ollut oikeassa (tai väärässä) paikassa oikeaan aikaan. Edustan koulukuntaa, jonka mielestä mikä tahansa työ, jätteenkuljetuksesta teologiaan, on mielenkiintoista, kun siihen ryhtyy paneutumaan. Arvostan kaikkea työtä ja tekemistä. Tässä ajassa minua häiritsee se, että kaikki pyrkivät pakonomaisesti ylöspäin sen sijaan, että kehittäisivät itseään paremmiksi siinä, mitä parhaillaan tekevät.

Rahvas:

Ei tarvitse olla talousnero ymmärtääkseen, että maailmantalous on ajautumassa ennennäkemättömään lamaan ja pahimmat tuomiopäivän profeetat puhuvat jopa nykyisen talousjärjestelmän romahtamisesta. Millaista oli nuoren miehen valmistua koulusta lama-ajan Suomeen?

J. H.:

– Kävin laman edellä iltalukiota ja samalla osa-aikaisesti töissä erään suuren organisaation huollossa. Varsinkin suorittavassa portaassa työtä sai 80-luvun lopulla suunnilleen kävelemällä ovesta sisään. Tuntui, että maailma kääntyi päälaelleen yhdessä yössä, kun työpaikkatiedusteluihin vastattiin, että ”älä unta näe”. Nykyään ongelmat ovat sikäli toisen näköisiä, että vaikka työtä sinänsä on paljonkin tarjolla, se vaatii yhä erikoistuneempaa osaamista suorittavan työn poistuessa ja poistuttua matalampien kustannusten maihin.

Rahvas:

Työskentelit 90-luvun alkupuolella baarimikkona. Mikä on nykyään suhteesi alkoholiin?

J. H.:

– Lopetin alkoholin käytön kokonaan vuoden 2009 lopussa, joskin se oli vähentynyt melko olemattomiin jo kymmenen vuotta sitten lasten syntymisen myötä. Sittemmin olen ottanut mitään kerran tai kaksi. En pidä alkoholin mausta, humalasta enkä krapulasta. Ainoa juoma, jota välillä kaipaan, on tequila.

Rahvas:

Tupakka maistuu kuitenkin vielä, mitä mieltä olet tupakkalain kiristyksistä?

J. H.:

– Periaatteessa en pidä siitä, että julkinen valta tunkeutuu ihmisten yksityiselämään. Toisaalta koska Suomessa on verorahoitteinen julkinen terveydenhoito, huonot elämäntavat eivät välttämättä ole pelkkä yksityisasia. Tupakka, alkoholi ja ylipaino synnyttävät valtavia kustannuksia ja alkoholi lisäksi muita lieveilmiöitä. Mielestäni on paikallaan rohkaista, kannustaa ja jopa pakottaa ihmisiä elämään terveellisemmin.

Rahvas:

Sinua on julkisuudessa tituleerattu milloin rotutohtoriksi ja milloin fasistiksi. Totuus on kuitenkin varsin toinen. Oliko kaltaisellesi pitkätukkasivarille suuri kynnys lähteä vuosituhannen taitteessa mukaan maahanmuuttokriittiseen liikkeeseen?

J. H.:

– Se oli silmiä avaava kokemus. Yhtäältä olin yllättynyt siitä, että lähemmässä tarkastelussa maahanmuuton todellisuus meillä ja maailmalla ei lainkaan vastannut ”virallista totuutta”. Toisaalta ne ihmiset, jotka suhtautuivat monikultturismiin ja maahanmuuttoon varauksellisesti ja joihin muun muassa Suomen Sisun puitteissa tutustuin, eivät hekään vastanneet sitä kuvaa, jota valtavirtamedia heistä oli rakennellut. Mitään varsinaista ideologista kuperkeikkaa en tehnyt enkä joutunut tekemään. Useimpien ihmisten tavoin en vain pitänyt maahanmuuttoa erityisen tärkeänä yhteiskunnallisena tai taloudellisena kysymyksenä. Useimpien ihmisten tavoin uskoin, että maahanmuutosta ovat poliittisena kysymyksenä kiinnostuneet vain Pekka Siitointa muistuttavat tyypit. Olin kummassakin suhteessa väärässä.

Rahvas:

Olet itse suorittanut siviilipalveluksen. Mitä tuumaat Perussuomalaisten Nuorten vasta julkaistussa periaateohjelmassa esitetystä kannasta, jonka mukaan sekä miehille että naisille pitäisi olla pakollinen kansalaispalvelus?

J. H.:

– Vain miehiä koskevan maanpuolustusvelvollisuuden takana on kai aikanaan ollut se ajatus, että naisilla on muita, ennen kaikkea lapsiin ja perheeseen liittyviä, kansakunnallisia velvoitteita. Koska lasten synnyttäminen kuitenkin on nykyään naisen vapaan tahdon varassa, asevelvollisuuden laajentaminen tai uudenlaisen kansalaispalvelun luominen olisi varmaankin perusteltua.

Rahvas:

Vaikka intti jäi väliin, niin aseet ovat tulleet sinulle tutuksi intohimoisen aseharrastuksen kautta. Miten päädyit aseharrastuksen pariin?

J. H.:

– Ammuntaharrastus alkoi sekin vahingossa ja sattumalta vuonna 2001, kun menin mielijohteesta kaverin perässä Albertinkadun radalle tutustumiskäynnille. Sittemmin harrastus on laajentunut muun muassa toiminnallisiin lajeihin, kuten IPSC:hen (practical shooting) ja SRA:han (sovellettu reserviläisammunta), perinneaseammuntaan, metsästykseen sekä asehistoriaan ja -teknologiaan.

Rahvas:

Olit nuorena hevibändi Blashemian kantavia voimia. Pitävätkö sitkeästi liikkuvat huhut Blashemian come-backistä paikkansa?

J. H.:

– En ole kuullut tällaisista huhuista, mutta en pitäisi todennäköisenä. Pysyisikö plektrakaan enää kädessä.

Rahvas:

Minkälaista musiikkia Jussi Halla-aho nykyään kuuntelee?

J. H.:

– Enimmäkseen mutta ei yksinomaan metallia. Vanhoja suosikkeja ovat esimerkiksi Bathory ja Metal Church, vähän uudemmista System of a Down ja Rammstein. Suomalaisessa musiikissa arvostan hyvän säveltämisen yhdistymistä hyviin sanoituksiin. Esimerkkejä tällaisesta ovat Teräsbetoni, Y.U.P., Maija Vilkkumaa ja Chisu.

Rahvas:

Netissä on kiertänyt vanha Hyvinkään Sanomien artikkeli, jossa kerrotaan yrittäjäiltaan osallistuneen nuoren Jussi Halla-ahon väläytelleen liikeideaa pornopuodin perustamisesta. Miten olet eduskunnassa edesauttanut pk-yrittäjien asemaa?

J. H.:

– En voi väittää omistautuneeni pk-yrittäjien ja jonkin muun yksittäisen ryhmän etujen ajamiselle. Pikemminkin minua kiinnostavat yleisesti yhteiskuntaan ja veronmaksajien rahoihin kohdistuvat ilmiöt.

– Se, että pornokauppa jäi aikanaan perustamatta, on ehkä jäänyt vähän kaivelemaan.

Rahvas:

Valintasi Korkeasaaren johtokuntaan neljä vuotta sitten herätti suuria tunteita. Miten Korkeasaaren apinat tällä hetkellä voivat?

J. H.:

– Ihan hyvin ne voivat. Tosin en aina ole varma, onko häkkiin pantu oikeat apinat.

Rahvas:

Kummasta paikasta uskoisit suuremmalla todennäköisyydellä löytäväsi intelligenttiä juttuseuraa, Korkeasaaren apinatalosta vai nykyisestä työpaikastasi Arkadianmäellä?

J. H.:

– Hohoo. Tarkoituksellista väärinymmärtämistä ja pahaa tahtoa todennäköisesti esiintyy vähemmän siellä apinatalossa.

(Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Rahvas-lehdessä 1/2013)