PS-Nuoret on hyväksytty European Young Conservativesin jäseneksi

8.9.2014

Perussuomalaiset Nuoret hyväksyttiin European Young Conservativesin (EYC) jäseneksi Freedom Summit -tapahtumassa, joka pidettiin 5.-7.9. Cambridgessa, Englannissa. Tapahtumaan osallistui yli 200 nuorta vaikuttajaa ympäri Euroopan ja esimerkiksi Yhdysvalloista, Australiasta ja Tunisiasta.

– EYC vastustaa vallan keskittämistä Brysselin byrokraateille. Yhdessä voimme uskottavasti taistella itsenäisten kansakuntien Euroopan puolesta, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

European Young Conservatives on perustettu Helsingissä vuonna 1993. EYC on 19 jäsenjärjestöllään Euroopan suurin EU-kriittinen poliittinen nuorisojärjestö. EYC toimii yhteistyössä Euroopan konservatiivien ja reformistien europarlamenttiryhmän kanssa.