attachment-image

PS-Nuoret tutki ensimmäistä kertaa julkaistut valtiontukien arviointikriteerit: “Mielivaltaista arviointia ja valheellisia lukuja”

PS-Nuoret tutki ensimmäistä kertaa julkaistut valtiontukien arviointikriteerit: “Mielivaltaista arviointia ja valheellisia lukuja”
Perussuomalaisten Nuorten tiedote
Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset Nuoret on saanut valmiiksi taustatyönsä opetus- ja kulttuuriministeriön tukijärjestelmän kyseenalaisista perusteista ja luovuttanut oikaisuvaatimuksensa OKM:lle. Perussuomalaiset Nuoret kritisoi erityisesti ministeriön asettamia mielivaltaisia pisteytyskriteereitä ja nuorisojärjestöjen hakemusten epätasa-arvoista kohtelua.

– Jokin OKM:n tuenjaossa vain haiskahti pahalta. Vaisto sanoi, että ministeriön paperit pitää tutkia huolella ja sieltähän se vastaus löytyi. Ministeriön oma pisteytystaulukko on mielivaltaisin mittari, jota olen minkään uskottavan toimijan nähnyt käyttävän. Onko kukaan esimerkiksi kuullut Kommunistisen Nuorisoliiton toiminnasta? OKM:n määrälliset pisteytyskriteerit heittävät heille 5 pistettä, kun puolestaan koko Suomessa toimintaa järjestävä PS-Nuoret saa 2 pistettä, selventää Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Nuorisojärjestöt hakivat avustuksia OKM:ltä 13,2 miljoonaa euroa, ja tukea myönnettiin 12,1 miljoonaa euroa. Tukea jäi siis kaikkien hakemusten osalta myöntämättä noin 1,1 miljoonaa euroa, joka nipistettiin 72 eri nuorisojärjestön avustuksista. Tämän valossa onkin järkyttävää, että Perussuomalaisten Nuorten saamatta jäänyt osuus vastaa yhtätoista prosenttia kaikista myöntämättömistä tuista!

Perussuomalaisten Nuorten OKM:ltä hakemaa summaa ei voi myöskään pitää kohtuuttomana: järjestö haki vain kolmasosaa Keskustanuorten hakusummasta. Silti hakemuksestaankin Perussuomalaiset Nuoret saivat vain 45%, kun esimerkiksi Keskustanuorten toiveisiin vastattiin 96-prosenttisesti. Käytännössä Perussuomalaiset Nuoret sekä hakevat vähemmän rahaa kuin muut että saavat prosentuaalisesti pienemmän osan hakemastaan summasta. On selvää, ettei järjestelmä kestä päivänvaloa.

– Olemme jo vuosien ajan vaatineet tukijärjestelmää läpinäkyvämmäksi. Hakijoiden tietoja on pystyttävä vertailemaan, ja yhteisten verovarojen säästeliästä käyttöä on voitava valvoa. Pisteytykset julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa, ja mielivaltaisen mittariston lisäksi ongelmana on ministeriön sokea luottamus nuorisojärjestöjen itse ilmoittamiin tietoihin. Esimerkiksi Kokoomusnuoret on listannut itselleen 14 500 vapaaehtoisaktiivia, vaikka kyseisellä järjestöllä ei ole rivijäseniäkään kuin 5 200, paljastaa varapuheenjohtaja Tiina Palovuori.

Perussuomalaiset Nuoret julkaisee oikaisuvaatimuksensa avoimesti kaikkien nähtäväksi [linkki]. Jos kokoomuslainen opetus- ja kulttuuriministeri ei puutu epäoikeudenmukaiseen tuenjakoon, Perussuomalaiset Nuoret joutuu oikaisemaan tukipäätöksensä korkeimman hallinto-oikeuden kautta edellisvuosien tapaan. Laajemman selvityksen vuosia jatkuneesta opetus- ja kulttuuriministeriön syrjinnästä Perussuomalaisia Nuoria kohtaan voit lukea puheenjohtajan tänään julkaistusta blogista [linkki].

Lisätiedot:

Sebastian Tynkkynen
Puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret
P. 0400 988960

Tiina Palovuori
Varapuheenjohtaja
p. 050 4346920

Julkaistu 31.5.2016 klo 06:00