attachment-image

Tiedote: Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja vaihtuu – hakijat on julkistettu

Tiedote: Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja vaihtuu – hakijat on julkistettu
Perussuomalaisten Nuorten tiedote

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ilmoitti viime heinäkuussa, ettei hae enää kolmatta kautta puheenjohtajana. Jäsenistö äänestää uudesta puheenjohtajasta marraskuussa syyskokouksessa. Tähän aamuun mennessä Tiina Ahva (21), Miikka Satama (27) ja Samuli Voutila (27) ovat ilmoittaneet lähtevänsä hakemaan puheenjohtajuutta.

Ahva on toiminut Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtajana, järjestö- ja viestintäsihteerinä sekä Pirkanmaan piirin puheenjohtajana. Hän opiskelee parhaillaan Aalto-yliopistossa tuotantotaloutta.

Päätös vaati rohkeutta. Kaikista Suomen nuorisojärjestöistä juuri Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajuus on selvästi tuulisin paikka. Olen varapuheenjohtajana nähnyt, mitä pesti vaatii, ja minulla on ollut aikaa kasvaa johtajan vastuulliseen tehtävään. Koen, että olen valmis johtamaan Perussuomalaisia Nuoria ja että minulla on paljon annettavaa järjestölle ja aatteelle. Tahdon jatkossakin huolehtia, että järjestömme näkyy ja kuuluu rohkeasti ja ajaa sisukkaasti tavoitteitaan eteenpäin, toteaa puheenjohtajaksi hakeva Tiina Ahva.

Satama toimii Satakunnan piirin varapuheenjohtajana. Hän työskentelee parhaillaan teollisuudessa ja suorittaa oikeustradenomin opintoja Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Lähden mustana hevosena kilpaan. Olen miettinyt asiaa hartaasti, vaikkakin lähtöön on kannustettu. Edeltävät puheenjohtajat ovat tehneet pioneerityön aatteen ja viimeisin etenkin median kanssa. Hyvää työtä tulee vaalia ensisijaisesti. Ei korjata ehjää. Omana sarkanani näen organisaation nykyaikaistamisen ja yleishyödyllisten koulutusten tarjoamisen jäsenistölle. Nuorisojärjestön ei tule lipua vanhan vallan tielle vaan olla kaikilta osin ajanmukainen suunnannäyttäjä, toteaa puheenjohtajaksi hakeva Miikka Satama.

Voutila on toiminut Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtajana sekä Helsingin ja Pohjois-Savon piirien puheenjohtajina. Tällä hetkellä hän pyörittää omaa yritystä.

Perussuomalaiset Nuoret on Suomen vaikutusvaltaisin poliittinen nuorisojärjestö. Olen toiminut järjestön johtotehtävissä pitkään sekä valtakunnallisesti että kahden eri piirin tasolla. Tunnen hyvin niin järjestön, sen jäsenet kuin myös sen eri puolilla maata kohtaamat haasteet. Ajatus puheenjohtajaksi hakemisesta syntyi kuluneen syksyn aikana: haluan lähteä luotsaamaan nuorisojärjestöä rohkeasti kohti tulevia vaaleja sekä kehittää järjestön poliittista linjaa. Joukkuepelaajana johdan joukkoja aina edestä ja pidän huolen, ettei kaveria jätetä, toteaa puheenjohtajaksi hakeva Samuli Voutila.

Tynkkynen on syksyn aikana järjestänyt avointa johtajuuskoulua, jonne ovat voineet osallistua kaikki PS-Nuorten puheenjohtajistoon hakevat ehdokkaat. Myös varapuheenjohtajakandidaatit ovat tänään julkaisseet omat ehdokkuutensa:

Hakijat 1. varapuheenjohtajaksi
Toni Ahva, 22, Helsinki
Tuomas Jalava, 29, Pori
Daniel Kaartinen, 22, Lappeenranta

Hakijat 2. varapuheenjohtajaksi
Juha Karjalainen, 26, Tampere

Hakijat 3. varapuheenjohtajaksi
Krista Bister, 25, Helsinki

Listaus on koottu hakijoiden oman ilmoituksen perusteella. Uusia ehdokkaita voi edelleen tulla, missä tapauksessa ehdokkaan on suotavaa ilmoittaa pj. Sebastian Tynkkyselle (sebastian.tynkkynen@ps-nuoret.fi), jotta listausta voidaan päivittää. Perussuomalaisten Nuorten henkilövalinnat vuodelle 2017 tehdään 20-vuotisjuhlakokouksessa Vantaalla 18.-20.11.2016. Vaalit ajoittuvat kokousjärjestyksessä sunnuntaiaamuun.

Jäsenistön ja median on mahdollista tutustua puheenjohtajistoehdokkaisiin tänään klo 18:00 PS-Nuorten keskustoimistolla Helsingissä (Pihlajatie 19). Kuvat median käyttöön löytyvät täältä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Sebastian Tynkkynen
Puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret
p. 0400 988960

Julkaistu 17.10.2016