attachment-image

Tiedote: SYLXIT-äänestykset Suomen jokaiseen ylioppilaskuntaan – edustajistovaaliohjelma vuodelle 2017 julkaistu

Suurimmassa osassa Suomen yliopistojen ylioppilaskunnista järjestetään jälleen tänä vuonna edustajistovaalit, joissa ylioppilaskuntien jäsenet valitsevat edustajiston, joka päättää muun muassa ylioppilaskuntien jäsenmaksujen suuruudesta, rahankäytöstä ja poliittisista kannanotoista. Äänestykset ajoittuvat pitkälti marraskuun alkuun. Perussuomalaiset Nuoret julkaisi edustajistovaaleja varten valtakunnallisen ohjelman, jossa kerrotaan tavoitteistamme.

Vaadimme SYLXIT-äänestyksiä Suomen jokaisessa ylioppilaskunnassa! Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), johon ylioppilaskunnat Suomessa kuuluvat, on muun muassa ottanut kantaa Suomen EU-jäsenyyden puolesta. Näin ei voi jatkua. SYLin on pysyttävä tiukasti opiskelijan asiassa, eikä leikkiä puoluetta. Ylioppilaskunnissa on järjestettävä jäsenäänestykset SYLiin kuulumisesta. Tulemme antamaan tukemme äänestyksissä SYListä eroa kannattavalle puolelle, sillä katsomme liiton etääntyneen liikaa ydintehtävistään”, jyrähtää Oulun yliopistossa historiaa lukeva Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Juha Karjalainen.

SYLin toiminta ei suinkaan ole ainoa opiskelijaliikkeen ongelmakohta. Perussuomalaiset Nuoret on jo vuosia vaatinut ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden poistamista. Linja tämän suhteen on edelleen muuttumaton. Vaikka juuri kyseistä asiaa ei ylioppilaskunnissa päätetä, voi tällä tasolla kuitenkin vaikuttaa opiskelijaliikkeen harjoittamaan politiikkaan.

Haluamme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, etteivät ylioppilaskuntien jäsenmaksut paisu kohtuuttomiksi. Tämä on erityisen tärkeää siksi, ettei opiskelija voi erota ylioppilaskunnasta. Vaadimme myös, että ulostuloissa ja kannanotoissa pysytään tiukasti opiskelijan asiassa, eikä lähdetä seikkailemaan puoluepoliittisen harmaalle alueelle”, muistuttaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Edustajistovaaliohjelmaan pääset tutustumaan tästä linkistä: Edustajistovaaliohjelma 2017.

Lisätietoja:

Juha Karjalainen
Varapuheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret ry
P. 044 0120022
juha.karjalainen@ps-nuoret.fi

Samuli Voutila
Puheenjohtaja
Perussuomalaiset Nuoret ry
P. 0400 988960
samuli.voutila@ps-nuoret.fi