Varsinais-Suomen PS-Nuorilta tuki Vilhelm Junnilalle

Varsinais-Suomen PS-Nuoret tukee naantalilaista Vilhelm Junnilaa Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi. Yhdistyksen hallitus teki päätöksen järjestäytymiskokouksessaan yksimielisesti. Junnila on kaupunginvaltuutettu Naantalissa ja hän työskentelee eduskunnassa kansanedustaja Juho Eerolan avustajana.

PS-Nuorille on tärkeää, että nuorisojärjestö ja puolue tekevät tiivistä yhteistyötä. Varsinais-Suomen PS-Nuoret on tehnyt jo paikallisyhdistysten kanssa paljon, mutta kehittämisen varaa olisi etenkin piiritasolle siirtyessä. Junnila on toiminut sekä nuorisojärjestössä että puolueessa pitkään, joten uskomme, että hänen valintansa edesauttaisi yhteistyötä.” arvioi Varsinais-Suomen PS-Nuorten puheenjohtaja Jessica Vahtera.

“Piirin toimintakulttuurin on uudistuttava. Vilhelm Junnila on paras vaihtoehto Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Koko piiri tuntee hänen osaamisensa sekä maahanmuuttokriittisen linjansa”, pohtii Turun Perussuomalaisten puheenjohtaja ja PS-Nuorten piirihallituksen jäsen Kai Sorto.

 

Varsinais-Suomen Perussuomalaiset Nuoret ry

Lisätietoja:

Jessica Vahtera
Puheenjohtaja
044 995 4284

jessica.vahtera@turku.fi

Kai Sorto
Hallituksen jäsen

kai.sorto@turku.fi